Maahanmuuttokriittinen monikulttuurisuus, osa 1: esittely

Maahanmuuttokriittinen monikulttuurisuus, monikulttuurinen maahanmuuttokritiikki. Eihän sellainen ole mahdollista! Vai onko…?

Muistatteko vielä tämän vuoden 2014 version Kari Tapion biisistä “Olen suomalainen”, jonka julkaisi kollektiivi Kansalaiset feat. Medborgare?

Muistan kuinka biisistä vaikuttuneena jaoin sen myös heti Facebookissa saatesanoilla “ehkä täälläkin voi jonain päivänä tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on”. Ja nyt yli 7 vuotta myöhemminkin kuunnellessani kaunista laulua ja sanoituksia ja katsoessani tuota videota liikutun edelleen kyyneliin. Jokainen ihminen on samanarvoinen ja kaikki syntyvät tähän maailmaan viattomina.

Tämä viestiikin hyvin aiheeni toisesta puoliskosta. Minä haluan monikulttuurisen Suomen. Eri kulttuureilla on suuri rikastava vaikutus esimerkiksi ruoan, musiikin, taiteen sekä erilaisten käytös- ja ajatustapojen kautta. On mahtavaa, että suomalaisissa kaupungeissa voi saada kulttuurikokemuksia maapallon eri kolkista. Matkailun sanotaan usein avartavan, sillä se auttaa katsomaan Suomea ja omia käsityksiä etäältä ja täysin uudesta perspektiivistä. Sama pätee myös eri kulttuurista tuleviin ystäviin ja sukulaisiin. He näkevät ja kokevat Suomessakin asioita, joita me valkoiset kantasuomalaiset emme yksinkertaisesti voi kokea ja joiden olemassaolo saattaa yllättää. Monikulttuurisen dialogin avulla meidän on mahdollista miettiä uudelleen suomalaisia tapoja ja ajatusmalleja, omaksua muista kulttuureista asioita, jotka parantavat omaa ja läheistemme elämänlaatua, ja luopua opituista tavoista, jotka eivät lisää hyvinvointia.

En siis mitenkään lukeudu ihmisiin, jotka sivulauseessa sanovat, että “ei mulla mitään tummihoisia vastaan ole, jotka…”. ‘
EI, minä haluan monikulttuurisen eli kulttuurisesti rikkaamman Suomen, MUTTA en hinnalla millä hyvänsä.

Tämä teksti on ensimmäinen avaukseni suvaitsevaisesta, eri kulttuureille myönteisestä, maahamuuttokritiikistä. Yritän osaltani irroittaa termit maahanmuuttokritiikki tai maahanmuuttokriittinen niihin viime vuosikymmenellä yhdistetyistä rasismista ja muukalaisvihasta. Meidän on uskallettava puhua kriittisestikin niistä säännöistä, laeista ja toimintamalleista, jotka liittyvät maahammuuton eri muotoihin, mikäli ne eivät edistä yhteiskuntamme kokonaisetua. Maahanmuuttopolitiikan kritiikin ei tarvitse olla kritiikkiä maahan pyrkiviä ihmisiä kohtaan. Toki myös kulttuuri-ilmiöitä ja yksilöiden toimintaa pitää voida kritisoida, esimerkiksi sen perusteella, minkälainen vaikutus näillä on ihmisten hyvinvointiin. Tämä on kuitenkin eri asia kuin alentava tai rasistinen puhe jotain ihmisryhmää kohtaan.

Voimme seurata tarkasti muiden maiden, kuten esimerkiksi Ruotsin, varoittavia esimerkkejä gettoutumisesta ja suljettujen kulttuuriyhteisöjen syntymisestä, ja päätellä mitä ei ainakaan kannata tehdä. Toisaalta voimme muilta mailta oppia, miten asiantuntijatason maahanmuuttoa ja maahanmuuttajien kotoutumista voisi helpottaa, ja kuinka se auttaisi Suomea.

Asioita, joista ei pidä tinkiä ovat mm. liberaaliuden, demokratian ja tasa-arvon periaatteet. Aina, kun keskustelen Suomessa asuvien ulkomaalaisten ystävieni kanssa, on heille aivan selvää, että heidän pitää sopeutua paikallisiin tapoihin. Mutta jos tämän saman asian toteaa kantasuomalainen, leimataan hänet helposti rasistiksi. Totta kai maahan tulijoiden täytyy sopeutua maan tapoihin, ja meidän pitää tinkimättä puolustaa modernin ajan elintärkeitä arvoja. Tässä perussuomalaiset puhuvat usein ihan järkiasiaa, vaikka monilla yksittäisillä puoluetoimijoilla homma lähteekin käsistä.

Toisaalta on aivan ilmiselvää, että Suomessa on paljon rasismia, ja että “väärän” niminen, värinen tai kielinen ihminen ei ole samalla lähtöviivalla valkoisten kantasuomalaisten kanssa. Esimerkiksi monet tutkimukset ja kokeilut osoittavat, että kun saman ihmisen identtiset CV:t lähetetään eri nimillä työhakemuksineen, niin kantasuomalaisella nimellä varustetut saavat lähes aina ne työmahdollisuudet. Tämänkaltaista epäoikeudenmukaisuutta pidetään oikeutetusti esillä taas vihervasemmiston toimesta.

Mielestäni näiden näkökulmien ei tarvitse olla toisiaan poissulkevia. Voimme aivan hyvin huomioida hyvinvointiyhteiskunnan talouden realiteetit ja sen, että nykyisenkaltaisen kallis, tehoton ja väärinkäytetty turvapaikanhakujärjestelmä ei toimi. Voimme myös vetää tiukan linjan sellaisen toiminnan estämiseksi, millä ei ole sijaa länsimaisessa sivistysyhteiskunnassa. Samalla voimme kuitenkin taistella rasismia vastaan ja auttaa maailman vähäosaisia taloudellisesti järkevillä tavoilla. On tärkeää tukea ja kuunnella yhteisöjen sisältä lähtevää uudistusmielisyyttä ja ongelmanratkaisua. Ei pidä myöskään poissulkea turvapaikanhakijoiden määrän väliaikaista rajoittamista, mistä vapautuvat resurssit voitaisiin käyttää niiden ihmisten integrointiin, jotka ovat jo turvapaikan saaneet. Turvapaikanhakujärjestelmää uudistamalla olisi myös mahdollista löytää tapoja auttaa useampia ihmisiä, mutta tehdä se entistä taloudellisemmin.

Ja etenkin se tänne töihin tulevien älytön kyttääminen ja alentava käytös kaikissa virastoissa pitäisi lopettaa kokonaan. Meidän pitäisi joka ikisellä tasolla toivottaa avosylin tervetulleeksi kaikki osaajat, kaikki asiantuntijat ja kaikki vakituista suorittavaa työtä tekemään tulevat ihmiset, koska kaikkien näiden ihmisten työpanos ja verotulot vievät suomalaista yhteiskuntaa eteenpäin.

Rehellinen dialogi sekä kantasuomalaisten että vähemmistöjen ongelmallisesta käytöksestä ja asenteista lisää yhteisymmärrystä ja vähentää ennakkoluuloja. On esimerkiksi aivan selvää, että monien eri maiden kulttuurien tasa-arvokäsitys eroaa huomattavasti suomalaisesta. Tämän toteamisessa ei ole mitään väärää. Eikä suomalaisten arvojen (tai pikemminkin modernien länsimaalaisten arvojen) puolustamisessa ole myöskää mitään väärää. Suomalaisten arvojen puolustamisen kanssa käsi kädessä menee myös se, että yritämme jatkuvasti parantaa myös Suomen tasa-arvotilannetta.

Suomi on kuitenkin todella vaikea paikka kotoutua, sillä kielemme on vaikea oppia ja kulttuurimme tekee ihmisistä sulkeutuneita ja jopa kylmän oloisia. Täällä on myös masentavan pimeää yli puolet vuodesta. Lisäksi ihmisten monet ennakkoluulot, ja rehellisesti sanottuna myös rasismi, lisäävät ei-kantasuomalaisten ulkopuolisuuden tunnetta. Nämä yhdistettyinä vajavaiseen tukeen koulupolulla, työnsaannin hankaluuteen ja passivoivaan työttömyystukijärjestelmään lisäävät syrjäytymistä ja rinnakaisen kulttuuritodellisuuden syntymistä. Ja se meidän on estettävä kaikin keinoin.

No niin, jätetään tämä alkukatsaus tähän. Vain ongelmat myöntämällä ja niistä keskustelemalla voimme tehdä Suomesta paremman kaikille, niin täällä asuville ei-suomalaisille maahanmuuttajille kuin suomalaisille vähemmistöille ja kantasuomalaiselle enemmistölle.

Kommentoikaa ja kertokaa, puhunko järkevää asiaa vai pitääkö pasha palauttaa pöytälaatikkoon. Muistakaa myös tilata kanava ja jakaa video, jos nää jutut resonoi.