OAJ:n pumpulihattaraiset mediakampanjat ovat täysin tehottomia ja saattavat jopa pahimmillaan toimia tarkoitustaan vastaan. Mikä avuksi? OAJ:n viestintäjoukot ja koko strategia on laitettava MMA-treeneihin!
Osa opettajista on jo pitkään miettinyt, että miksi ihmeessä OAJ:n yleinen viestintä tuntuu keskittyvän pumpulihattaramaisen positiiviseen opettajuuden fiilistelyyn, eikä juuri koskaan käsittele opettajan työn huonoja puolia. OAJ:n tämänhetkinen kampanja opettajien arvostuksen lisäämiseksi on myös tavoitteiltaan oikein ihana ja kiva. Siinä on viimeisen vuoden aikana kuvailtu kuinka opettaja on #sitoutunut, kuinka monet julkisuuden henkilöt ovat julkisesti kiittäneet vanhoja opettajiaan (#kiitosopettaja) ja kuinka me opettajat #tehdääntulevaisuuksia.
Toki OAJ sivuillaan tuo esille myös edunvalvonnan epäkohtia ja kantaa huolta opettajan jaksamisesta, mutta tämäkin usein esitetään yksittäisen opettajan työn rajaamisen ongelmana. Joku asiasta tietämätön voisi tulkita, että työn rajaamisen alleviivaaminen syyllistää yksittäisiä työntekijöitä siitä, että järjestelmä on aliresursoitu. Työn rajaaminen ei missään nimessä ole opettajien uupumuksen juurisyy, se on vain laastari laajemman, systeemisen ongelman hallitsemiseksi oman elämän puitteissa. Oli tulkinta mikä tahansa, ei tämän suuntainen kommunikaatio nosta esille opettajan työn ongelmia.
Harvemmin sitten näkee yksittäisiä ulostuloja, kun OAJ:n johtajisto on “jyrähtänyt” jostain yksittäisestä asiasta, mutta yleensä nykyolojen kritiikkikin esitetään hyvin maltillisesti tai silkkihansikkain. Ongelmana tässä on se, että nämä ulostulot eivät anna kokonaiskuvaa siitä, mihin koulutusjärjestelmäämme on viime vuosikymmeninä ajettu.
Toisin sanoen, OAJ:n viestintä on pehmeää, pumpulia, untuvatyynytaistoa. Leikkitappelua. Siksipä OAJ:n koko viestintätiimi strategioineen päivineen pitäisi lähettää MMA-treeneihin eli vapaaottelua harjoittelemaan!
Puhun tietysti vertauskuvallisesti, mutta jos järjestö aikoo onnistua julkisessa kommunikaatiossa 2020-luvulla, sen pitää tietää, miten hakea oikeita tulokulmia tilanteeseen ja päästä yllättämään niin vastustajansa kuin jäsenensä. Mediaottelussa täytyy tarvittaessa osata käyttää nyrkkejä, kyynerpäitä ja polvia, pistää siis kova kovaa vastaan. Ja kuten urheilussa ylipäätään, on myös opettajan työssä suuria onnistumisia ja voittoja, mutta myös epäonnistumista, uupumista, hikeä ja kyyneliä. Tämä koko tunneskaala pitää näyttää mediakampanjoissa ravistuttavalla tavalla.
OAJ:n pitäisi siis dynaamisesti ja aggressiivisesti tuoda esille myös opettajantyön uuvuttava kääntöpuoli koko rumuudessaan. Myös arjen onnistumisista voi kirjoittaa koskettavasti ja tämäkin on tarpeen. Tavoitteena pitäisi olla muokata yleistä mielipidettä niin, että kansalaiset ymmärtävät, millä tavoin pitkään jatkunut aliresursointi, hankehumppa ja opettajan profession heikentäminen satuttavat Suomen lapsia ja nuoria. Hyvinvoiva opettaja on parempi opettaja, ja tämä on kaikkien etu.
Jos tarvittava näkemys ja osaaminen puuttuu OAJ:lta, niin varakas järjestö voi varmasti ulkoistaa mediapalvelunsa, jotta saadaan tuloksia. On aivan käsittämätöntä, että me riviopettajat saamme omalla vapaa-ajallamme mielipiteitä ja somepostauksia kirjoittamalla enemmän julkista keskustelua aikaiseksi kuin suuri ja varakas ammattiliittomme. Tässä viittaan siis viime syksynä alkaneeseen lehdistöhuomioon, missä käsiteltiin koulujemme ongelmakohtia. Me tavalliset opettajat saimme sen aikaiseksi.
Alkanut julkinen keskustelu oli kuin lahja, jääkiekkotermein kuin syöttö suoraan lapaan tyhjän maalin edessä. Mutta mitä teki OAJ? Kerta toisensa jälkeen hyssytteli opettajien nostamia epäkohtia ja vähätteli ongelmia, veti siis mattoa koko mediakeskustelun jalkojen alta. Tehokas ja tuloksia haluava ammattijärjestö olisi kiittänyt jäseniään keskustelun aloittamisesta ja valjastanut sen osaksi kampanjointiaan. MMA-treenattu OAJ olisi ottanut niskalenkin koko mediakentästä ja hallinnut keskustelua omilla ehdoillaan.
Sen sijaan saimme vähättelyä ja taskulämmintä pumpulikampanjaa opettajien arvostuksesta.
TUOMAS KAUKORANTA 