En ois koskaan uskonut, että tähän tultaisiin: Suomessa on kouluja, joissa oikeasti tarvitaan vartijat takaamaan kaikille rauha ja turvallinen kouluympäristö! Tässä nähdään, mitä krooninen aliresursointi ja leikkaukset saavat aikaiseksi.
Tämä on siis toinen osa mun Koulutuksen ongelmat -sarjaa ja tänään katsotaan aliresursoinnin ja leikkausten tuhoisaa lumipalloefektiä. Aiheesta voisi keskustella viikkokaupalla ja kirjoittaa monta kirjaa, joten joudun varmastikin hieman yksinkertaistamaan asioita.
Tosiaan, viime aikoina on puhuttu, että vartijoita tarvittaan useisiin kouluihin turvallisuuden takaamiseksi. Jos vartijat ovat pakollisia, ne on hankittava, mutta sen pitäisi aivan ehdottomasti olla väliaikainen hätäapu, jonka aikana ongelmien juurisyitä aletaan tosissaan hoitaa lisäämällä perusrahoitusta kouluihin ja sosiaalipuolelle.
Koulutukseen ja sosiaalihuoltoon tehdyt leikkaukset ja krooninen aliresursointi näkyvät suoraan heikentävinä vaikutuksina oppilaiden hyvinvointiin, opettajien jaksamiseen ja oppimistuloksiin. Ymmärrän kyllä julkisen sektorin paisuttamisen ongelmat talouden kestokyvyn suhteen, mutta on näillä työn keskiössä on aina ihmisen kohtaaminen yksilönä. Ja mitä vähemmän ammattilaisia on kohtaamassa ihmisiä, sitä huonompaa jälkeä tulee kaikilla mittareilla. Kontaktityötä tekevää henkilöstöä ei siis oikeastaan voi vähentää vahingoittamatta ihmisiä.
Koulutuksen jokaiselta asteelta on yhteensä leikattu yli 2 miljardia euroa vuosina 2012–2019. Tämän lisäksi uudistuksia on tehty ilman riittävää rahoitusta tai niitä on säästösyistä lykätty. Kaikki koulutusasteet ovat aliresursoituja, mikä näkyy laajimmin tietysti perusopetuksessa, mutta erityisesti ammatillisen osalta on puhuttu jopa koulutuksen alasajosta, vaikka virallinen termi onkin “reformi”.
Koulutusleikkausten lisäksi sosiaalipuolen leikkaukset vaikuttavat perheiden arkeen, mikä näkyy suoraan negatiivisesti myös kouluissa. Monessa kunnassa on leikattu perheiden palveluista, kuten perusterveydenhuollosta, kouluterveydenhuollosta, kotipalvelusta tai päivähoidon resursseista. Tämä on lisännyt lastensuojelun kuormitusta, sillä perheiden ongelmat pääsevät kehittymään pitkälle ja monia palveluita on tarjolla vain lastensuojelun asiakkuuden kautta.
Samaan aikaan sosiaaliset ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, ja nuorten tarve psykiatriselle erikoissairaanhoidolle on kasvanut roimasti koko maassa. Lastensuojelun ja erikoissairaanhoidon kokonaiskustannukset ovat kasvaneet lisääntyneiden ongelmien vuoksi myös siksi, että ennaltaehkäisevän työn perusrahoituksesta on alituiseen leikattu.
Perheiden, lasten ja nuorten ongelmat ovat siis lisääntyneet JA heille ajoissa tarjottavaa tukea on leikattu. Usein avun saantia ja hoitoon pääsyä saa odotella kuukausikaupalla. Ongelmat siis kasvavat ja apua on tarjolla vasta myöhäisessä vaiheessa, jos ollenkaan. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, miten nämä samat lapset ja nuoret oireilevat koulussa, mikä taas vaikuttaa suoraan koulurauhaan, turvallisuuteen ja oppimistuloksiin.
Kouluissa on kuitenkin kasvatettu ryhmäkokoja ja nykymuotoisen eli aliresursoidun inkluusion vuoksi myös voimakkaammin oireilevat oppilaat pyritään pitämään samoissa opetusryhmissä muiden kanssa. Pienemmissä ryhmissä ja useamman aikuisen voimin olisi lisääntynyttä ongelmakäyttäytymistä mahdollista purkaa paremmin. Tämän lisäksi kouluissa toimivien kuraattoreiden, psykiatrien ja sairaanhoitajien määrää on vähennetty, vaikka nämä tarjoaisivat matalan kynnyksen ammattiapua oppilaille.
Kaikki siis aina palautuu perusrahoituksen puutteeseen:
- Perheet, lapset ja nuoret oppilaat voivat huonommin, kun apua ei saada koteihin.
2. Samat huonosti voivat oppilaat eivät saa akuuttia apua kouluterveydenhuollosta, -psykiatreilta tai kuraattoreilta, koska he käyvät kouluilla harvoin.
3. Koulurauha, oppimistulokset ja kaikkien oppilaiden hyvinvointi kärsii kun opetusryhmät ongelmineen ovat liian suuria.
4. Luokan-, aineen- ja erityisopettajat uupuvat työtaakan alle, kun ongelmat vain lisääntyvät, mutta niiden purkamiseen ei ole riittävästi työntekijöitä.
4. Työtaakan ja muiden ongelmien vuoksi opettajat eivät kykene opettamaan sillä tasolla, mihin pystyisivät, jos koulurauha ja resurssit olisivat kunnossa.
5. Oppimistulokset putoavat ja syrjäytyminen lisääntyy kaikkien näiden ongelmien kumuloituessa.
6. Lopulliset kustannukset yhteiskunnalle, mitkä aiheutuvat koulutuksen tason putoamisesta ja syrjäytymisen lisääntymisestä, ovat käsittämättömän korkeat.
7. Työttömyys, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmien lisääntyminen lisää julkisia kuluja räjähdysmäisesti, ja nämä yhdistettynä koulutuksen tason putoamiseen romuttaa Suomen kilpailukyvyn globaalisti. Olemme kuitenkin pieni, kustannuksiltamme kalliin, maantieteellisesti etäinen ja ilmastoltamme kylmä Pohjoismaa, joten meidän ainoa tiemme kukoistukseen tässä maailman ajassa on koulutus ja sen tuoma erikoisosaaminen, huippututkimus ja innovaatio.
Kommentoikaa ihmeessä oletteko samaa mieltä, eri mieltä, vai sitä mieltä, että parempi palauttaa pasha pöytälaatikkoon!
https://yle.fi/uutiset/3-11399843
Hanna Heinonen, Antti Väisänen ja Tiia Hipp – Miten lastensuojelun kustannukset kertyvät? (Lastensuojelun keskusliitto, 2012)
TUOMAS KAUKORANTA 