Oikeisto vai vasemmisto? Molemmat.

Oikeisto vs. vasemmisto -keskustelun retoriikassa usein ongelmana on joko/tai-väittely. Asiaa ei tarvitse kovinkaan syvällisesti miettiä, niin huomaa, että vastaus on aina: molemmat.

Tällä tekstillä pyritään puhumalla pois poteroista akselilla oikeisto-vasemmisto. Nyky-yhteiskunnat rakentuvat tälle ideologioiden ristivedolle. Eri maissa tuo köydenvedon merkkikohta on eri paikoissa, esimerkiksi Amerikassa ollaan yleisesti huomattavasti oikeammalla Suomeen verrattuna, ja Suomen koko poliittinen kenttä vaikuttaa heidän silmiinsä äärivasemmistolaiselta. Jopa oikealla oleva Kokoomus on vain hieman keskiviivan oikealla puolella perinteisessä nelikentässä.

Ongelmana tässä kaksijakoisessa ajattelussa tietenkin on myös se, etteivät kumpikaan oikeisto tai vasemmisto ole mitenkään tarkkaan määriteltyjä kokonaisuuksia, eivätkä aina edes toistensa vastakohtia. Esim. sekä äärioikeiston kansallissosialismi että äärivasemmiston kommunismi ovat kummatkin kollektivistisia eli yksilönvapauden vastaisia ideologioita. Yksilönvapaus nähdään usein oikeistoliberaalina ajatuksena, mutta raadollisen yksilövapauden ääripää on taas löydettävissä anarkismissa, mikä mielletään usein vasemmistolaiseksi ajatukseksi. Myös vihreän aatteen ekologinen näkökulma voidaan löytää sekä oikealta vihreän innovaation, teknologian ja markkinatalouden suunnalta kuin vasemmalta luonnonsuojelusäädösten, kulutuksen rajoittamisen ja haittaverojen muodossa.

Mutta jos nyt kuitenkin pitäydytään perinteisissä termeissä, eikä vesitetä niitä ihan kokonaan.

Markkinatalous ja kapitalistinen järjestelmä on runsauden, vaurauden ja hyvinvoinnin alkulähde, siitä ei pääse mihinkään. Jokainen vaurastunut maa on vaurastunut tällä tavalla ja sosialistiset kokeilut ilman markkinataloutta ja yksityistä omistusoikeutta ovat kaikki epäonnistuneet, kuten oikeistokaverini varmasti muistuttaisivat. Rehellisen ihmisen on kuitenkin myönnettävä, että hallitsematon kapitalismi tuhoaa luontoa ja riistää tai jopa orjuuttaa ihmisiä. Siksipä meidän on otettava Marxin liikkeellepanema kapitalismin kritiikki tosissaan. Vasemmistolaistoverini osaavat varmasti kertoa, kuinka se tasapainottaa yhteiskuntaa ja jakaa kapitalismin tuottamaa hyvinvointia myös vähäosaisille.

Jos yhteiskunta olisi auto, olisivat kapitalismi ja markkinatalous sen moottori ja muu liikkeelle työntävä teknologia, kun taas sosialismi ja sääntely olisivat sen ohjauspyörä ja jarrut. Kaikki tietävät, miten autolle käy täydessä vauhdissa ilman kontrollia. Ilman moottoria taas autoa on turha yrittää saada liikkeelle, vaikka ratti ja jarrut toimisivatkin.

Vastaus on siis molemmat.

Oikeistolainen liberaalius lähtee usein siitä oletuksesta, että me kaikki olemme tasa-arvoisia ja tasavertaisia toimijoita, ja ottamalla vastuun itsestämme ja tekemisistämme meillä on vapaus parantaa elinolojamme ja tavoitella onnea. Tämä on ehdottoman kaunis lähtökohta, joskin ilmiselvän utopistinen. Ihmisen vapaus ja vastuu itsestään (ja läheisistään) ovat hyvin perustavanlaatuisia arvoja, joista pitäisi tinkiä vain äärimmäisen harkinnan tuloksena. Mutta tasavertaisia ei meidän lähtökohtamme, eivätkä edes kykymme, ole millään muotoa. On huomattavan eri asia syntyä aasialaiseen slummiin, missä pääasiallinen toimeentulo on etsiä kaatopaikalta jotain myytäväksi kelpaavaa, kuin tasapainoiseen ja hyvin toimentulevaan perheeseen Suomessa. Myös erilaiset lahjakkuudet, kuten älykkyys, fyysiset kyvyt tai vaikka ulkonäkö vaikuttavat mahdollisuuksiimme edetä yhteiskunnassa.

Tästä huolimatta, se asia mikä oikeistolaisessa ajattelussa ymmärretään syvällisesti ja vasemmistolaisessa usein sivuutetaan on se, että olipa tilanteesi mikä tahansa, sitä voi omalla toiminnallaan joko parantaa tai huonontaa. Loppujen lopuksi se on siis sinun omalla vastuullasi ja omissa käsissäsi, teetkö huonosta tilanteesta entistä huonomman vai teetkö kaikkesi, jotta tilanteesi parantuisi.

Vasemmistolainen ajattelu taas usein alkaa juurikin tuosta ongelmakohdasta, joka oikeistossa helposti sivuutetaan: meidän lähtökohtamme eivät ole tasa-arvoiset, joten yhteiskunnan pitää kollektiivisesti auttaa niitä, jotka ovat heikommassa osassa. Tämä onkin kaikkien Suomessa yleisesti hyväksymä ajatus. Ongelmana vasemmistolaisessa ajattelussa kuitenkin on, että tasa-arvo ymmärretään tulosten tasa-arvona ja että ongelmien korjaaminen on pääasiassa valtion vastuulla. Jos joku tienaa enemmän kuin toinen, siitä pitää jakaa muille jo pelkästään oikeudenmukaisuuden nimissä. Jos erilaisissa organisaatioissa on joku ihmisryhmä yliedustettuna, muiden ihmisryhmien edustajia on lisättävä erilaisilla kiintiöillä tai ns. positiivisella syrjinnällä, jopa pätevämmät hakijat sivuuttaen. Valtio hoitaa elämisesi, jos et pysty tai edes halua tehdä töitä. Tällaiset toimenpiteet siirtävät yksilöltä vastuuta itsestään valtiolle, usein oikeutetusti, mutta usein myös ongelmakäyttäytymistä mahdollistaen.

Oikeistoliberaalit taas peräänkuuluttavat mahdollisuuksien tasa-arvoa. Sitä, että kaikille pyritään erilaisilla apukeinoilla antamaan yhtäläiset mahdollisuudet menestyä ja edistyä, mutta varsinainen menestyminen jääkin sitten yksilön omalle vastuulle. Ja jos ei kanna vastuuta itsestään avustuksesta huolimatta, ei yhteiskunnan tarvitse tällaisia ihmisiä paapoa, vain elintärkeät tarpeet voidaan täyttää.

Kädenvääntö näistä asioista on kovaa, mutta vastaus on jälleen molemmat.

Suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen ja uudistamiseen tarvittaisiin vähemmän polarisoivaa keskustelua. Miksi sosiaalidemokraattisessa Suomessa suhtaudutaan yrittäjiin, yrityksiin tai sijoittamiseen joko epäillen tai jopa demonisoiden? Haluaisin kysyä vasemmistolaisilta, että missä vaiheessa yksinyrittäjänä aloittanut ihminen, joka laajentaa bisnestään ja palkkaa useita työntekijöitään ja lopulta avaa useampia yksiköitä firmalleen, muuttuu työntekijöitä riistäväksi kapitalistiksi? Tätä polkua ei koskaan avata, vaan aloitetaan siitä lähtökohdasta, että on rikkaat riistäjät ja riistetyt työntekijät. Miksi mielipidemittauksissa jopa lottoaminen on hyväksyttävämpi tapa rikastua kuin sijoittaminen? Tämä on aivan seinähullua!

Toisaalta, miksi oikestossa ei voida myöntää sitä ilmiselvää tosiasiaa, että suurilla työnantajilla on suuri valta suhteessa työntekijöihinsä, ja vaikka paikallinen sopiminen olisi oikea ratkaisu joskus, tarkoittaisi se monissa tapauksissa “ota tai jätä” -tyylistä työsuhteiden sanelua? Kun yksityistämisestä puhutaan, todetaan oikealla automaattisesti, että se lisää tehokkuutta missä tahansa asiassa. Meidän pitäisi kuitenkin aina pitää mielessä, että vaikka markkinavoimat usein osoittavatkin, miten jokin asia tehdään tehokkaasti, me emme saa antaa niiden määrittää, mitä meidän pitäisi tehdä ja mitä meidän pitäisi arvottaa. Etenkin tieteessä ja ihmiskeskeisillä aloilla markkinavoimat usein vääristävät insentiivejä.

Keskustellaan siis ilman mustavalkoista leiriytymistä, niin toivottavasti saamme asioita edistettyä.

Noniin! Kommentoikaa, että onko mun ajatukset järkeviä vai pitäisiko pasha palauttaa pöytälaatikkoon.