Suomalainen koulu ei ole enää maailman paras. Missä mentiin vikaan?
Tämä teksti on laajempi ja syvällisempi versio mielipidetekstistäni, joka julkaistiin Aamulehdessä 6.8.2021. Alla myös Youtube-video.
Viimeisimmissä oppimista kansainvälisesti vertaavissa PISA-tuloksissa (2018) Suomi oli pudonnut kauas kärjestä. Esimerkiksi matematiikassa oltiin sijalla 16. ja lukutaidossa sijalla 7. Tämä on tietenkin vain kapea mittari, mutta nopealla googlaamisella jokainen näkee sen, minkä opettajat ovat tienneet jo vuosia: opiskelijoiden pahoinvointi ja opettajan työn uuvuttavuus on lisääntynyt huomattavasti, samalla kun opiskelijoiden perustaidot ja -tiedot ovat selkeästi heikentyneet.
Vielä 80- ja 90-luvuilla järjestelmää kehitettiin kaikessa rauhassa ja omassa kansallisessa kuplassa, ja tämän työn ansiosta, vastoin kaikkia odotuksia, päästiin PISA-tulosten kärkeen 2000-luvun vaihteessa. Pääsyy tähän oli kaiketi korkeakoulutettujen opettajien autonomia ja vapaus toteuttaa opetustaan parhaaksi näkemällään tavalla, lasten koulupäivien järkevä pituus ja rytmittäminen sekä ylipäätään oppijakeskeinen pedagogiikka, vanhan auktoriteettiopettamisen sijaan. Vuosituhannen alun jälkeen ollaankin tultu alaspäin jokaisella mittarilla, sillä monet 2000-luvulla tehdyt, hyvää tarkoittavat, uudistukset ovat levähtäneet käsiin. Tässäkin asiassa sanonta “tie helvettiin on päällystetty hyvin aikomuksin” tulee valitettavan usein mieleen.
Ennen koulutusjärjestelmään liittyvää kritiikkiä haluan sanoa, että osa ongelmista liittyy suureen yhteiskunnalliseen megatrendiin, joka kattaa melkeinpä koko länsimaisen kulttuurialueen. Tällä tarkoitan laajaa henkisen pahoinvoinnin ja mielenterveysongelmien lisääntymistä sekä fyysisen terveyden heikkenemistä, mihin vaikuttaa esimerkiksi yhteisöllisyyden ja merkityksellisyyden väheneminen, työelämän lisääntyvä hektisyys, digilaitteiden, sovellusten ja alustojen vaikutus aivojen ja persoonallisuuden kehitykseen, epäterveellisen ruoan yleisyys ja liikunnan väheneminen.
Noniin, katsotaan niitä muutoksia.
1. Inkluusio ja kolmiportainen tuki. Negatiivisen leimaantumisen vuoksi kaikki oppilaat integroitiin yhteisiin opetusryhmiin ja erityisopetus järjestettiin ns. kolmiportaisen tuen mukaan, jonka ideana on tarjota oppijalle tukea joustavasti tämän tarpeen mukaan. Idea tässä onkin hyvä, sillä negatiivinen leima usein vaikuttaa oppimistuloksiin ja minäkokemukseen.
Tämä malli ei kuitenkaan ole realistinen ja aliresursoinnin vuoksi kaikki oppilaat kärsivät ja opettajat uupuvat. Häiriökäyttäytymistä rauhoittava opettaja ei voi antaa huomioita kaikille sitä tarvitseville, mikä hiekentää kaikkien oppilaiden tilannetta. Tämä on myös lisännyt etenkin erityisopettajien työssä uupumista, eivätkä erityisen tuen oppijatkaan välttämättä saa ylikuormittuneessa järjestelmässä tarvitsemaansa tukea.
2. Leikkaukset. Koulutuksesta on myös leikattu resursseja useaan otteeseen, ja etenkin ammatillisen koulutuksen lähiopetusta on vähennetty radikaalisti. Viime vuosikymmenen leikkaukset yhdistettynä amiksen ”reformiin” romuttivat ammatillisen koulutuksen tason. Kaikilla asteilla leikkaukset ovat vaikeuttaneet opettajien yhdintehtävää (opettaminen sekä välittömät esi- ja jälkityöt) lisäämällä sen ulkopuolista silpputyötä, johon kulutettava aika on suoraan pois opetuksen toteuttamisesta.
3. Edellisiin tiukasti liittyen: sosiaalipalveluiden vähentäminen. Perheille sekä lapsille ja nuorille tärkeiden sosiaalipalveluiden resursseja vähennettiin kouluissa ja sen ulkopuolella, mikä on satuttaa etenkin syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja heidän perheitään. Moniin palveluihin on kuukausien jonot, ja avun saantia odotellessa saattaa mennä kokonainen lukuvuosi ikään kuin ohi. Tämä on muiden ongelmien lisäksi myös hämärtänyt opettajan toimenkuvaa, johon tullut lisätyötä, joka on aiemmin kuulunut sosiaalityön, hallinnon ja jopa kotikasvatuksen piiriin. Tästä huolimatta opettajien vaikutusmahdollisuuksia häiriökäyttäytymiseen on vähennetty, mikä entisestään heikentää koulujen rauhaa ja turvallisuutta.
4. Digi ja some. Digi- ja somemaailmalla on negatiivinen vaikutus psykologiseen kehitykseen. Liiallinen älypuhelinten käyttö ja liiallinen pelaaminen, etenkin yöaikaan, vievät yöunet ja huonontavat keskittymistä, lyhytkestoista muistia ja impulssikontrollia. Älypuhelinten käytön kieltäminen koulupäivän aikana (paitsi opiskeluun liittyen) auttaisi oppimisen, työrauhan ja keskittymisen kanssa huomattavasti. Toki opetuksessa käytettävät digiratkaisut rikastavat koulunkäyntiä monella tapaa, mutta liiallisen puhelinten käytön ja pelaamisen haitat on otettava tosissaan.
5. Oppilaitosten rahoitusmalli. Oppilaitosten rahoitusmalli, joka perustuu hyväksyttyjen kurssien ja valmistuneiden opiskelijoiden määriin, luo opettajalle ulkopuolista painetta päästää nuori kurssista läpi, vaikka hän ei hallitsisi edes perusasioita. Myös epäselvät arviointikriteerit lisäävät tällaista tulkinnanvaraisuutta. Tämä kaikki aiheuttaa myös opettajien ammattitaidon tarpeetonta kyseenalaistamista.
6. Ideologinen perussopetuksen opetussuunnitelma. Oppilaiden perustiedot ja -taidot ovat selkeästi heikentyneet, mutta niiden sijaan perusopetuksen opetussuunnitelma (2014) painottaakin laaja-alaista osaamista, työelämätaitoja ja itseohjautuvuutta. On kuitenkin selvää, että perusasiat pitää hallita hyvin, ennen laajempaa oppimista, ja tämän pitäisi näkyä myös opetussuunnitelmassa. Onneksi ammattitaitoiset opettajat toteuttavat ja soveltavat opetussuunnitelmaa parhaalla näkemällään tavalla ja varmasti opettavat myös perusasioita, ellei heitä muuhun pakoteta.
7. Koulusta tietämättömät koulun “uudistajina”. Totta kai koulutusjärjestelmä kaipaa uudistuksia, mutta viimeisen 20 vuoden aikana koulua muka “uudistaneet ja parantaneet” muutokset on tehty tuotteitaan, visioitaan ja suunnitelmiaan myyvien konsulttien ja arkkitehtien johdolla, pääosin opettajia kuuntelematta ja oppimistulosten kustannuksella. Tässä päättymättömässä uudistuskiimassa, uudet muutokset tehdään muutaman vuoden välein, eikä edellisten muutosten vaikutuksia edes ehditä arvioimaan. Tämä trendi on tuonut meille myös kaoottisia avokonttorikouluja, huonosti toimivia oppimisalustoja, käyttämättä jääneitä tabletteja sekä loputonta hankehumppaa, joka tuhlaa kaikkien aikaa, eikä hyödytä muussa kuin rahoitusperusteiden paperille kirjaamisessa.
8. Maahanmuuttajien heitteillejättö. Ei-suomenkielisten tai suomea toisena kielenään puhuvien koululaisten määrä on noussut voimakkaasti viime vuosina, eikä heille ole riittävää tukea koulupolulla. Valmistavat luokat (jos niitä on) kestävät usein vain pari vuotta, jonka jälkeen huonosti suomea osaava oppilas heitetään yhteisiin opetusryhmiin ja jo ylikuormitetun kolmiportaisen tuen piiriin. Etenkin jos nuori ei ole juurikaan kouluja käynyt ennen Suomeen tuloaan, eikä osaa kunnolla suomea, ovat oppimisen haasteet eksponentiaalisen suuria. Opettajat ja erityisopettajat tekevät parhaansa, mutta aliresursoidun järjestelmän vuoksi nämä koululaiset jäävät heitteille.
9. Oppivelvollisuuden pidentäminen. Nyt halutaan nurinkurisesti pidentää oppivelvollisuutta sen sijaan, että korjattaisiin yllämainittuja asioita, jotka aiheuttavat kumuloituvia ongelmia jo koulupolun alusta asti. Syrjäytymiseen ja heikkoihin oppimistuloksiin johtavat syyt alkavat vuosia ennen toista astetta, eikä kaikille ilmainen opiskelu kohdenna apua niille opiskelijoille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat. Tämä on siis resurssien hukkaamista, sillä rahaa ei ole nytkään riittävästi. Kun alkurahoitus on käytetty, otetaan maksuttomaan toiseen asteeseen tarvittavat resurssit aivan varmasti muilta koulutusasteilta ja näin huononnetaan koko Suomen koulutusjärjestelmää entisestään.
10. Opettajia ei koskaan kuunnella. Lähes kaikkia näitä muutoksia yhdistää se, että niitä päätettäessä ei juurikaan kuunneltu opettajia, vaikka korkeakoulutetut opettajat ovat oman alansa arkitodellisuuden ylivertaisia asiantuntijoita. Toki joissain tapauksissa opettajia on näön vuoksi kuultu, mutta suunnitelmia ei ole juurikaan muutettu sen pohjalta. Lähes kaikki näistä ongelmista ovat olleet opettajien tiedossa jo pitkään, mutta liian usein ilmiselviä huononnuksia vastustavat opettajat leimataan “muutosvastaisiksi”.
Siinä oli mun 10 kohdan koonti osasta Suomen koulutusjärjestelmän ongelmista. Pistäkääpä kommentoiden! Oliko näissä jutuissa järkeä vai pitäisikö pasha palauttaa pöytälaatikkoon?
TUOMAS KAUKORANTA 